Blogi - Henkilöstövuokraus
Syrjäytyneet nuoret 02.02.2012 01:15
Pekka Myrskylä on kirjoittanut syrjäytyneistä nuorista analyysin, jonka mukaan työelämän ja koulutuksen ulkopuolelle jääneiden löytämisellä alkaa olla kova kiire. Myrskylän raportti Hukassa - keitä ovat syrjäytyneet nuoret valmistui viime keväänä ja se käsittelee näitä 15-29-vuotiaita, joita löytyi toissa vuodelta …
Työllisyys on vähentynyt, mutta lomautukset lisääntyneet 25.01.2012 19:03
Talven työllisyystilanne näyttää ympäri Suomen olevan heikko ja siihen vaikuttavat loppuvuodesta moninkertaistuneet lomautukset. Mielenkiintoista tässä kuitenkin on se, että työttömyys on vähentynyt. Paras tilanne on Uudellamaalla sekä kaikissa pohjalaiskunnissa eli Pohjanmaalla, Etelä-Pohjanmaalla ja Pohjois-Pohjanmaalla.
- Syynä hyviin …
Suomalainen on rikas 20.01.2012 19:53
Suomalainen, tunnetko olevasi köyhä? Ei kannata. Todennäköisesti olet silti rikkaampi kuin suurin osa maapallon väestöstä. Kuuluakseen maailman rikkaimpaan yhteen prosenttiin on tienattava 26 000 euroa vuodessa. Näin on laskenut Maailmanpankin ekonomisti Branko Milanovic kirjassaan The Haves and the Have-Nots …
Suomalaiset keski-ikäiset ovat ahkeria tekemään töitä 15.01.2012 19:59
EU:n laajuisen uunituoreen tutkimuksen mukaan ruotsalaiset ovat kaikkein ahkerimpia tekemään töitä keski-ikäisinä. Suomalaisetkin pärjäävät tutkimuksessa mainiosti sijoittuen kolmanneksi. Asiasta uutisoi Taloussanomat.
Ruotsissa 55-59-vuotiaista käy töissä 81 prosenttia. Koko EU:n keskiarvo on 61 prosenttia, joten länsinaapurimme pitää tutkimuksessa …
Vuokratyövoimaa yt-neuvottelujen keskelle 03.01.2012 20:03
Näinä aikoina, kun liian monissa yrityksissä käydään yt-neuvotteluja, vuokratyövoiman käyttö kyseisissä firmoissa ei ole täysin ongelmaton ratkaisu. SAK:n mukaan on yleistä potkia omaa porukkaa pihalle ja ottaa tilalle vuokratyövoimaa.
Tyytymättömyys käytäntöön on johtanut lisääntyneisiin oikeusjuttuihin. Trendi on näkyvissä tilaistoissakin. …
2000-luvulla on yt-neuvottelujen buumi 31.12.2011 00:50
Potkujen antaminen suomalaisissa teollisuuden alan yrityksissä alkoi 2000-luvun alkupuolella ja homma sen kuin jatkuu. Yt-neuvotteluja on käynnissä useissa suurissa yrityksissä ja suuret yritykset ovat myös niitä rajuimpia henkilöstön vähentäjiä. Tekniikka & Talous -lehti julkisti Suomen suurimmat …
Vuokratyö levittäytyy uusille urille 22.12.2011 17:12
Henkilöstöpalvelualalla ollaan vakuuttuneita siitä, että yhä useampi päätyy tekemisiin vuokratyönkanssa jollain tavoin, oli kyseessä sitten olla itse työläinen tai toimia alihankkijana. Taloussanomat haastatteli juttuunsa muutamia alan ammattilaisia tutkiakseen vuokratyön näkymiä.
Tällä hetkellä esimerkiksi teollisuuden alalle, palvelualojen …
Tuoko riitaisuus menestystä työelämässä? 12.12.2011 21:20
Jokainen varmasti tietää sanonnan: ”Nice guys finish last.” Sen heitti legendaarinen baseball-manageri Leo Durocher 1948 ja vaikka hän on myöhemmin kieltänyt sanontansa, lause on jäänyt elämään. Se kuvaa sitä kuinka menestyäkseen on käytettävä kyynärpäätekniikkaa ja oltava jokseenkin häikäilemätön. Mutta …
Taiteilijat ja työhyvinvointi 02.12.2011 22:18
Ne, jotka eivät juurikaan taidetta tunne saati sitten taiteilijoita, pitävät yleensä taidetta turhanpäiväisenä hapatuksena ja taiteilijoita vetelehtijöinä. ”Kyllä minäkin osaisin piirtää punaisen neliön keskelle valkoista taustaa ja sanoa sitä taiteeksi!”, on kulunut heitto ja paljastaa sanojan olevan autuaan pihalla …
Vuokratyövoiman puolesta 27.11.2011 23:29
Palvelualojen työnantaja Palta ry:n toimitusjohtaja Riitta Vape on kirjoittanut asiallisen pääkirjoituksen Helsingin Sanomiin vuokratyövoimasta. Hän ottaa esille syksyllä keskustelun alla olevat työmarkkinakeskusjärjestöjen raamisopimusneuvottelut, joissa on vaadittu vuokratyövoiman käytön tiukentamista.
Työntekijäpuoli on ehdottanut määräaikaisten työsuhteiden rajoittamista, jonka …
Pomoja ei tarvita 18.11.2011 18:00
Diplomi-insinööri Jari Mielosen väitöskirja esittää mielenkiintoisen väittämän. Sen mukaan pomot ovat täysin tarpeettomia, sillä työtiimi pystyy johtamaan itse itseään. Ainut mitä tarvitaan on jaettu johtaminen, jossa tiimi valtuutetaan hoitamaan oma johtamisensa.
– Jaettu johtajuus edellyttää suostumista kollegan johdettavaksi. …
Diplomi-insinöörejä työttömänä ennätysmäärä 17.11.2011 00:56
Diplomi-insinöörien työtilanne ei tällä hetkellä hymyilytä. Akavan mukaan heitä oli syyskuun lopulla työttöminä 1600. Hyvää tilanteessa on se, että se on 300 vähemmän kuin vuosi sitten samaan aikaan. Työttömiä insinöörejä taas oli jopa 4100, mikä on 570 vähemmän viime …
Vuokratyövoimasta apua apteekkiin 10.11.2011 01:24
Apteekkarilehti selvitti syyskuussa apteekkareiden vuokratyövoiman käyttöä ja mielipiteitä siitä tekemällä kyselyn farmaseuteille ja proviisoreille ympäri Suomen. Vastaajia oli 380 eli 67 prosenttia kaikista kyselyn saaneista.
Tulosten mukaan jopa yli puolet, noin 57 prosenttia, apteekkareista on palkannut …
Kerro pomolle hyvistä ideoistasi 05.11.2011 20:31
Jos tiedät keksineesi loistavan idean työpaikkallasi, kannattaa todellakin avata sanainen arkkunsa ja kertoa siitä pomolle. Nykypäivänä nimittäin ei ole mikään itseisarvo, että esimies ja muu johto ovat ainoat loistoaatosten keksijät. Koko firmaa tarvitaan kehittämään yrityksen toimintaa eikä oman osaamisensa …
Maailman alkoholisoivimmat ammatit 02.11.2011 19:24
Iltasanomat on ilmeisesti ammattilistojen kunkku. Tässä blogissakin puhuttiin elokuussa Iltasanomien julkaisemasta seksikkäimpien ammattien listasta. Nyt se on julkaissut 17 ammatin listan duuneista, joissa alkoholisoituu varmimmin. Oikeammin sanottuna lista on alunperin uutissivusto Business Insiderin tekemä.
…Maahanmuuttajat jonottavat suomen kielen kursseille 24.10.2011 00:53
Suomi on yksi maailman vaikeimmista kielistä. Vaikean siitä tekee muun muassa se, että siinä missä monissa muissa kielissä käytetään partikkeleita kuvaamaan asiaa, esimerkiksi Juoksin talolle ja ruotsiksi Jag sprang till huset, suomessa sanat taivutetaan päätteiden avulla. Ja siinä on …
Lapin kaivoksille tarvitaan pian työvoimaa 19.10.2011 18:00
Lapissa kukoistava kaivosteollisuus on pian kriisissä. Tätä mieltä on Tekesin Green Mining -ohjelmaa koordinoiva Harry Sandström. Aiheesta kertoi Tekniikka & Talous.
Vaikka kaivosteollisuus on pitkälti ulkomaisessa omistuksessa ja työntekijätkin usein ulkomaalaisia, kaivosteollisuus vaurastuttaa Suomea. Sandströmin …
Lupa mokata 14.10.2011 01:39
Torstaina 13. lokakuuta vietettiin kansallista mokapäivää. Mielenkiintoinen nimitys, jonka tarkoituksena on kannustaa ihmisiä munaamaan asiat rehellisesti ilman häpeää. Suomessa kuulemma nimittäin tarvitaan seuraavien vuosien aikana kymmeniä tuhansia uusia yrityksiä ja 200 000 uutta työpaikkaa. Tämä joidenkin mukaan vaikuttaa kaukaiselta …
Vuokratyöntekijänkin kannattaa kuulua liittoon 07.10.2011 19:25
Tässä blogissa esitellään erilaisia oikeuksia, jotka vuokratyöntekijälle kuuluvat. Ne ovat samat kuin varsinaisilla työntekijöillä vanhempainvapaasta sairauslomaan ja niistä kannattaa pitää kiinni.
Kaikkien työelämässä olevien kannattaa kuulua johonkin liittoon ja kuten muilla niin myös vuokratyöntekijöillä on oma oikeudenpuolustajansa, Toimihenkilöliitto Erton …
Raksalla riittää nyt töitä 04.10.2011 20:40
Rakennusalan työttömyyskassan uusi katsaus on hyvä uutinen raksatyöläisille. Alan työttömyys on nimittäin vähentynyt Kaakkois-Suomessa loppukesän ja alkusyksyn aikana. Asiasta kertoi Yle.
Rakennusalan kassan kymenlaaksolaisista jäsenistä ansiosidonnaista työttymyysturvaa sai syyskuussa 8,8 prosenttia, joka on 0,2 prosenttia vähemmän kuin …
Huono asenne karkottaa asiakkaat 26.09.2011 21:44
Myyjän huono asenne on saanut jopa kaksi kolmesta suomalaisesta jättämään ostoksensa tekemättä, paljastaa Taloustutkimuksen tekemä tutkimus. Sen mukaan lähes puolet on törmännyt ylenkatsovaan palveluun. Asiasta kertoi Yle.
Eniten suomalaisten luonnolle käy myyjän aggressiivisuus, minkä vuoksi monet vaihtavat …
Näitä asioita pomon ei kannata kertoa 23.09.2011 18:19
Varsinkin pienissä yrityksissä pomon ja alaisten suhde voi muuttua hyvinkin läheiseksi. Siitä huolimatta on joitakin asioita, joita ei alaisille kannata kertoa. Business News Daily listasi näistä viisi:
Luottamuksellinen tieto: Älä koskaan kerro alaisillesi luottamuksellista tietoa, …
Duunareissa on Suomen voima 20.09.2011 12:58
Pienen firman duunarilla on täysi oikeus paukutella henkseleitään ammattiylpeydestä ja sitä jopa olisi suotuisaa tehdä enemmän. Näin sanoo Pohjalaisen haastattelussa Vaasan yliopiston professori Vesa Routamaa, joka muistuttaa, että duunarit ovat niitä, jotka pitävät Suomen kansantaloutta pystyssä.
…Naiset nostavat työtiimin älyä 15.09.2011 16:18
Kun työpaikan tiimityöskentelyssä on mukana naisia, nousee ryhmän kollektiivinen äly. Väliä ei ole edes sillä, mikä on yksittäisen ryhmän jäsenen älykkyysosamäärä. Näin kertovat MIT:ssa eli Massachusettesin teknologiainstituutissa ja Garnegie Mellon -yliopistossa tehdyt tutkimukset. Asiasta kertoi Tekniikka …
Yrityspomot ovat vastuussa työssä viihtymisestä 09.09.2011 20:20
Yritykset satsaavat työntekijöidensä hyvinvointiin niukasti edelleen, vaikka pitkään on puhuttu siitä kuinka ennenaikaiselle eläkkeelle siirrytään koko ajan enemmän ja sairauspoissaolot lisääntyvät hälyttävästi. Juuri julkaistun tutkimuksen mukaan yritykset voisivat säästää vuosittain miljardeja euroja pelkästään panostamalla työhyvinvoinnin lisäämiseen. Asiasta uutisoi
Eläkeläiset haluavat jatkaa työelämässä 06.09.2011 18:58 Suomen väestö ikääntyy ja muutenkin työssäkäyvien määrä vähenee jatkuvasti. Suurimpia syitä alle eläkeikäisten jättäytymiseen pois työelämästä ovat päihde- ja mielenterveysongelmat sekä tuki- ja liikuntaelinten sairaudet. Erityisesti ensimmäisinä mainitut ovat lisääntyneet hälyttävästi ja ne tuntuvat vain kiihtyvän. Monet uskovat senioreiden … Lääkäri on seksikkäin ammatti 29.08.2011 21:40 Ruotsalainen The Local -lehti on tehnyt kyselyn siitä mitkä ovat kansalaisten mielestä seksikkäimmät ammatit. Uutisen julkaisi Iltasanomat. Jos stereotypioihin katsotaan, naiset ovat kuulemma yleensä mieltyneitä lääkäreihin, mutta kyselyn mukaan niin ovat miehetkin. Miesten mielestä toiseksi seksikkäin ammatti … Työnhaku on siirtynyt someen 21.08.2011 18:52 Sosiaalinen media on levittänyt lonkeronsa myös työnhakuun. Yhä useampi yritys ilmoittaa avoimista työpaikoista erilaisissa sosiaalisen median välineissä ja erityisesti työnhakuun tarkoitettujen sosiaalisten medioiden joukko kasvaa. Muun muassa mainosalan työpaikat tulevat usein hakuun vain tietylle ryhmällä suunnatussa sosiaalisessa mediassa. STT:n … Viihtyminen työssä on pomosta kiinni 15.08.2011 19:45 On esimiehestä kiinni kuinka pitkään työntekijä viihtyy työssään. Se on fakta ja viimein siihen on saatu myös tieteellisen tutkimuksen tukea. Työterveyslääkäri Marjo Sinokki tutki väitöskirjassaan Social factors at work and the health of employees sitä millä … Töihin psykologisten testien kautta 10.08.2011 21:24 Yhä useampi työnantaja haluaa käyttää työntekijöiden valinnan apuna psykologista henkilöarviointia. Suomen psykologiliiton vastaava psykologi Teemu Ollikainen kertoo Ylen uutisissa, että yksistään viime vuonna 250 000 ihmistä kävi läpi jonkinlaisen psykologisen arvioinnin. Tähän on useita menetelmiä, kuten … Naisia kaivataan keskusjärjestöjen johtoon enemmän 04.08.2011 00:17 Ammattijärjestöjen keskusliittojen hallituksissa testosteroni jyllää ja naisia on aivan liian vähän siitäkin huolimatta, että ammattijärjestöt ja keskusliitot ovat tasa-arvon toteutumisen asialla. Tämä on huomattu myös aitiopaikalta ja nyt esimerkiksi SAK harkitsee sitä, pitäisikö järjestöissä siirtyä pakollisiin sukupuolikiintiöihin, kuten kunnallishallinnossa … Johtajaksi mielivällä naisella ei ole toivoa? 25.07.2011 16:33 On parikin syytä, miksi naiset eivät pääse johtajanpalleille. Ensinnäkin syy on naisissa: monet naiset ovat liian vaatimattomia, arkoja ja nössöjä ja valitsevat siksi helpomman vaihtoehdon rivityöntekijänä. Toinen syy on ulkopuolella: hyvään johtajaan liitetyt stereotypiat liitetään myös miehiin eikä näin … Vuokratyöntekijät kokevat olevansa arvostettuja työpaikallaan 18.07.2011 20:01 Vuokratyöntekijöiden tyytyväisyys työhönsä kirvoittaa yllättävän paljon tutkimuksia niin itse henkilöstöpalveluyritysten kuin virallisten tutkijatahojen toimesta. Nyt silmien eteen valikoitui Taloustutkimus Oy:n tekemä tutkimus, jossa on haastateltu yli 1600 vuokratyöntekijää sekä yli 800 vuokratyövoimaa käyttävää yrityspäättäjää. Tutkimukseen otettiin vertailukohdaksi … Sähköasentajia ja koneistajia kaivataan vuokratyövoimaksi 13.07.2011 16:12 Jotkut tahot ovat ennustaneet uutta lamaa, mutta toisaalta taantuma on selkeästi näkyvissä usealla alalla, näin myös henkilöstöpalvelussa. Ylen uutisten mukaan tällä hetkellä on tarvetta erityisesti sähköasentajille, hitsaajille, raskaan kaluston asentajille ja koneistajille. Yritykset kaipaavat myös sellaisia … Vuokratyövoimaa käytetään erityisesti kiireisen ajan apuna 04.07.2011 18:10 Työ- ja elinkeinoministeriö on teettänyt selvityksen vuokratyövoiman käytön syistä. Sen mukaan yritykset käyttävät vuokratyövoimaa erityisesti ruuhka-aikaan, sesonkien ja sairauslomasijaisuuksien hoitamiseen ja oman työtaakan keventämiseen. Selvityksen teki erikoistutkija Yrjö Myllylä. Kohteena olivat yritykset, joissa on käyty YT-neuvotteluja vuonna 2010. Asiasta … Tunnusta väriä työhaastattelussa 29.06.2011 16:43 Norjalainen kirjailija Tove Steinbo on tehnyt teoksen väreistä ja niiden vaikutuksesta työelämässä menestymiseen. Hänen mukaansa työhaastatteluun kannattaa valita huolella juuri oikea väri sen mukaan, mitä haluaa viestittää. Ihmisen alitajunta kun on sen verran lahjakas, että se tekee vaistomaisia tulkintoja … Ravintola-alalla pula työvoimasta 24.06.2011 17:23 Erityisesti kesäaikaan ravintola-alalla on huutava pula ammattitaitoisesta henkilökunnasta. Kesätyöntekijöitä on ollut kuitenkin kinkkistä löytää niin vuokratyösektorilla kuin avoimilla työmarkkinoilla. Vuokratyötä käytetään ravintoloissa runsaasti ja ahkerille vuokralaisille on kesälläkin kysyntää enemmän kuin tarpeeksi. Yksi syy vuokratyövoiman käyttöön ravintoloissa kesäaikoina on … Vuokratyön käyttö kaksinkertaistumassa Ruotsissa 17.06.2011 18:00 Työvoimaa vuokraavat yritykset Ruotsissa ennustavat vuokratyövoimankäytön lisääntyvän tulevien vuosien aikana merkittävästi. Esimerkiksi Profficen toimitusjohtaja Lars Kry uskoo vuokratyövoiman osuuden kasvavan seuraavien kymmenen vuoden aikana nykyisestä 1,3 prosentista 3 prosenttiin. Se tarkoittaa myös henkilöstövuokrausalan liikevaihdon kaksinkertaistumista. Asiasta uutisoi
Osa-aikatyöläisellä on hyvät mahdollisuudet vakituiseen paikkaan 13.06.2011 19:20 Sosiaali- ja terveysministeriön Veto-ohjelman tuore selvitys, Soviteltu työttömyysetuus: kohdentuminen, toimeentulo ja vaikutus työllistymiseen, tuo hyviä uutisia sekä vuokratyöntekijöille että muille osa-aikaisille ja keikkatyöläisille. Sen mukaan osittainen työllistyminen edistää kokoaikatyön saantia enemmän kuin kokoaikainen työttömyys. Siinä ei sinänsä ole mitään … Tuloerot ovat Suomessa tasoittuneet 03.06.2011 22:22 Taukoamatta kuulee kuinka rikkaat rikastuvat ja köyhät köyhtyvät. Osittain se on tottakin, muttei onneksi niin ehdotonta, mikäli Tilastokeskusta on uskominen. Sen mukaan tuloerot eivät ole kasvaneet Suomessa samalla tavoin kuin 1990-luvulla eikä Suomi näin ollen ole enää tuloerojen kasvun … Nuoren kesätyön palkka saattaa vähentää perheen saamia tukiaisia 29.05.2011 18:55 Jotkut kunnat ovat lähteneet törkeälle linjalle. MTV3 uutisoi joidenkin kuntien leikkaavan perheen etuuksia, jos nuori käy kesätöissä. Jopa stipendit ja muut hänen saamansa rahalahjat voidaan ottaa huomioon. SAK haluaa vuokratyöntekijöille takuun vakituisesta työsuhteesta 20.05.2011 19:51 SAK on ilmoittanut haluavansa muutoksia sekä minimipalkkaan että vuokratyöntekijöiden asemaan. Töissä pitää olla hauskaa 17.05.2011 18:31 Nyt se viimein tunnustetaan: vain tyytyväinen työntekijä tekee työssään tulosta. Ja koska tulos on bisneksissä ykkösenä, pomojen kannattaa satsata työntekijöiden viihtyvyyteen. Parasta tulosta yritykselle tuottaa työntekijä, jolla on hauskaa töissä. Näin totesi amerikkalainen Manuel Knight Suomessa konsulttitoimisto Sales Energyn … Perhetausta määrittelee työuran 10.05.2011 20:10 Pojasta polvi pahenee. Tai ainakin pysyy samana. Näin kertoo tutkijoiden Noora Sipilän, Laura Kestilän ja professori Pekka Martikaisen tekemä tutkimus siitä kuinka perheen tulotaso vaikuttaa nuoren työuraan. Tulosten mukaan se vaikuttaa siihen jopa enemmän kuin muut sosioekonomiset tekijät eli … Kuusikymppisissä naisissa on työvoimaa 01.05.2011 22:52 Reumaliitto uskoo, että kuusikymppisten naisten työpanosta ei osata hyödyntää, vaan sitä valuu siekailematta hukkaan. Ongelmia tässä aiheuttaa kuitenkin se, että 60-vuotiaat naiset voivat työssä huonommin kuin samanikäiset miehet. Naisten ja miesten sairaudet ovat monesti hyvin erilaisia ja Reumaliiton mukaan … Joutuuko nuori työläinen maksumieheksi? 28.04.2011 20:39 Vihreiden nuorten ja opiskelijoiden liitto ViNO on ottanut kantaa liittokokouksessaan taitettuun indeksiin, joka kasaisi nuorten työntekijöiden harteille maksettavaa reippaasti enemmän kuin mitä edellisen sukupolven on täytynyt maksaa. Vuokratyöläinen, nyt liikkumaan! 21.04.2011 00:45 Nyt sitä on tutkittukin: liikunta tekee onnelliseksi. Itse asiassa se määrittelee elämän suunnan, kertoo Suomalaiset 2011 -tutkimus. Sen mukaan onnellisuus ei riipu tuloista vaan liikunnan määrästä sekä siitä kuinka terveellinen on ruokavalio. Tutkimuksen toteutti liikkeenjohdon konsultointiyritys Radera … Eduskuntavaaliehdokkaat pitävät vuokratyövoimasta 07.04.2011 15:41 Eduskuntavaalien ennakkoäänestys on käynnissä. Vaaliuurnille kannattaa suunnata viimeistään varsinaisena vaalipäivänä, sunnuntaina 17. huhtikuuta. Monet sanovat ottavansa kantaa kuulumalla nukkuvien puolueeseen, mutta tosiasiassa se on kaikista huonoin tapa vaikuttaa. Silloin on turha valittaa kuinka poliitikot eivät ota kansalaisia huomioon ja … Nöyrä ja rehellinen pärjää työelämässä 01.04.2011 17:29 Luulitko, että kyynärpäätekniikalla pötkitään elämässä pitkälle? Turha luulo. Yhdysvaltalainen tutkimus paljastaa, että nöyriksi ja rehellisiksi itsensä määrittelevät suoriutuvat työstä muita paremmin. Tutkimus on tehty esimiesnäkökulmasta. Siinä työntekijät vastasivat persoonallisuuspiirteitä kartoittavaan kyselyyn ja esimiehet arvioivat heidän suoriutumistaan 35 … Nuoria siirtyy tiuhaan työkyvyttömyyseläkkeelle 30.03.2011 22:31 Nuoria siirtyy eläkkeelle nykyään tiiviiseen tahtiin ja kasvu vain jatkuu. Vuonna 2009 työkyvyttömyyseläkkeelle siirtyi yhteensä 2 612 alle 30-vuotiasta nuorta tai nuorta aikuista, joista 75 prosenttia sai sen mielenterveydenhäiriön perusteella. Käytännössä se tarkoittaa, että viis nuorta jää eläkkeelle joka … Maahanmuuttajille on annettava mahdollisuus työelämässä 24.03.2011 19:36 Maaliskuun puolivälissä järjestetyssä Uussuomalainen työ 2011 -seminaarissa keskusteltiin maahanmuuttajien merkityksestä osana Suomen työelämää. Tilaisuus esitteli mielenkiintoisia vieraita ja hyviä mielipiteitä, jotka jokaisen työnantajan kannattaa laittaa mietintämyssyyn. Naisjohtajat hiipuvat 17.03.2011 18:10 Tilintarkastusyhtiö Grant Thorntonin maailmanlaajuisesta IBR-vuosiraportista käy ilmi, että naisia on yhä vähemmän johtotehtävissä. Kehittyneet G7-maat ovat jopa jäljessä maailman keskiarvosta, niiden naisjohtajien osuus on vain 16 prosenttia. Aasian ja Tyynenmeren alue sen sijaan on tilastojen huipulla 27 prosentin osuudellaan. … Toimittajat ovat kohta vuokratyövoimaa 15.03.2011 18:37 It-alalla on tapahtunut kunnon piikki työnhaussa. Sekä suurissa että pienissä it-alan yrityksissä työskentelevät ovat reilu vuoden ajan hakeneet hanakasti töitä muun muassa henkilöstövuokrauksen kautta. It-ala on vähän samantapainen kuin media-ala siinä mielessä, että porukkaa valmistuu aivan liikaa. Erona on … Onnellinen politiikka 10.03.2011 19:46 Helsingin vihreiden puheenjohtaja Ville Ylikahri on vastikään julkaissut kirjan Onnellisuustalous. Siinä sekä nettisivuillaan hän pohtii sitä kuinka onnellisuus on unohdettu politiikasta. Politiikanhan pitäisi nimenomaan edistää ihmisten onnellisuutta. Siitä huolimatta asiat pyörivät bruttokansantuotteen ympärillä. Poliitikko, joka … Tulevaisuuden johtaja osa II 02.03.2011 16:20 Viime blogitekstissä käsiteltiin sitä, millainen on tulevaisuuden johtaja. Tässä loput kahdeksan kohtaa, jotka nettisivu Hidasta elämää on listannut. Lähteenä on käytetty Kai Hellblomin, Seija Mauron ja Matti Salon kirjaa Johtamisen Nyt – … Tulevaisuuden johtaja osa I 28.02.2011 16:53 Viime vuosien työelämää koskevissa keskusteluissa on ollut hallitsevana aiheena lisääntynyt työuupumus ja masennus sekä niistä johtuvat ennenaikaiset eläkkeelle jäämiset. Ihmiset eivät yksinkertaisesti kestä kiivasta tahtia, jossa yhä vähemmällä porukalla pitää painaa entistä enemmän duunia ja pomo on jatkuvasti hengittämässä … Lastenhoitajia vuokratyövoimalla 25.02.2011 19:00 Suomalaisperheet käyttävät enenevässä määrin lastenhoitajia ja tähänkin on avuksi tullut vuokratyövoima. Joidenkin henkilöstöpalveluyrityksien kautta voi lastenhoitajan tilata apuun vaikkapa silloin, kun lapsi sairastuu, mutta kummankin vanhemman on yksinkertaisesti lähdettävä töihin. Tai sitten silloin, kun haluaa viettää romanttisen … Naisten ja miesten tuloerot pysyvät 21.02.2011 17:04 Ikuinen keskustelunaihe, miesten ja naisten tuloerot, jatkuu kiistanaiheena. Näin siksi, että ero on pienentynyt kolmessa vuodessa vain prosentin. Kun naisen euro oli 80 senttiä vuonna 2006, vuonna 2009 se oli 81 senttiä. Jos tästä haluaa jotain positiivista löytää, niin … Viihtyisimmät työpaikat 08.02.2011 18:09 Eri aloilla viihtyvyyskin vaihtelee. Työsuojelutarkastajien tekemän selvityksen mukaan kaikkein tyytyväisimpiä ovat ne, jotka työskentelevät pienten eli alle 20 työntekijän firmassa. Niissä työntekijöitä opastetaan ja ohjataan paremmin kuin suurilla työpaikoilla. Toisaalta suurissa yrityksissä työsuojelu ja vaarojen selvitys luonnistuvat paremmin. Asiasta … Shoppailua terveysmarkkinoilla 04.02.2011 19:50 Terveydenhuolto ovat yksi suurimmista ja alati kasvavista henkilöstöpalvelun aloista ja siitä on puhuttu tässä blogissa aikaisemminkin. Ylen uutisen mukaan ulkomaiset pääomasijoittajat ovatkin nyt keksineet, että rahaa kannattaa sijoittaa Suomen terveysmarkkinoille. Oikeastaan Suomen terveysmarkkinat on kovaa vauhtia muodostumassa … Nuoria jää eläkkeelle situ ripilällä 02.02.2011 16:47 Viime blogitekstissä käsiteltiin eläkeiän jatkuvaa nousua. Aiheesta löytyi mielenkiintoinen Kauppalehden kirjoitus viime vuoden puolelta. Sen mukaan Suomeen on kehittymässä tasaiseen tahtiin eläkepommi, mutta toisin kuin luullaan, syynä eivät ole ikääntyvät vaan nuoret aikuiset. Erityisesti nuoret … Eläkeikää hinattiin ylös 27.01.2011 21:24 Suomalaisten eläkeikä on noussut jälleen kerran. Viime vuonna se oli 59,8 vuotta, tänä vuonna se on kohonnut Eläketurvakeskuksen laskelmien mukaan 60,4 ikävuoteen. Asiasta uutisoi Helsingin sanomat. Hyppäys ei käytännössä ole suuri. Siltä osin se kuitenkin on … Pomon kaverina naamakirjassa 21.01.2011 18:39 Tietokone-lehti uutisoi kuinka esimiehen tai työnantajan morkkaaminen Facebookissa tai muussa sosiaalisessa mediassa on aiheuttanut potkuja yllättävän monelle. Palvelualojen ammattiliitto PAMin kirjoissa on jopa 20 tapausta, joissa työsuhde on irtisanottu tai purettu naamakirjakaverin sanomisien vuoksi. Tapauksissa on ollut … Vuokratyöläisen huolet 13.01.2011 18:29 Netistä löytyy Torsti Suonion vuonna 2002 Haaga instituutille tekemä kirjallisen viestinnän tehtävä, jossa Suonio käyttää omia kokemuksiaan tarkastellessaan vuokratyövoiman käyttöä. Raportti on harmillista luettavaa. Suonio on työskennellyt viiden työvoimaa vuokraavan yhtiön palveluksessa yli 80 ravintolassa ja nähnyt … Lääkärit ja hoitajat nauttivat vuokratyöläisen vapaudesta 07.01.2011 21:36 Tässä blogissa on puhuttu aikaisemminkin siitä kuinka lääkäreitä ja hoitajia voi saada avuksi henkilöstöpalveluyritysten kautta. Tampereen yliopistossa on jopa tutkittu terveydenhuoltoa koskevaa vuokratyötä erillisellä tutkimushankkeella Vuokratyöntekijänä hyvinvointipalvelurakenteen murroksessa. Hankkeella tutkittiin sitä, miten terveydenhuollon kasvava vuokratyöntekijöiden … Rahan mahti 04.01.2011 19:58 Raha aiheuttaa enemmän huolta kuin sallittua olisi. Sen puutteesta voi helposti kasata itselleen pienoisen pakkomielteen, joka vaikuttaa kaikkiin elämän osa-alueisiin. Tutkimusten mukaan suurin riidan aihe parisuhteissa on raha. Laitetaanpa asia mittasuhteisiin tällä tavoin: Rakkaus tekee elämästä elämisen arvoisen ja … Jouluinen kiitos vuokratyöntekijöille 22.12.2010 19:37 Joulu tulla jolkuttaa ja ryntää ovesta parin päivän päästä. Nyt on siis oikea hetki nostaa hattua kaikille niille vuokratyöntekijöille, jotka paiskivat duunia tälläkin hetkellä. He ovat kiireapulaisia tavarataloissa. Ilman heitä seisoisimme jonossa kaksi kertaa kauemmin, repisimme pipomme tupsua, ja … Vuosittain parituhatta kuolee työperäisiin sairauksiin 20.12.2010 18:43 Helsingin sanomat uutisoi, että jopa parituhatta suomalaista kuolee vuodessa työstä alkaneeseen sairauteen. Työtapaturmiin kuolee vuosittain noin viisikymmentä ja ammattitauteihin satakunta. Erityisesti suomalaisia työntekijöitä vaivaa mielenterveysongelmat, tuki- ja liikuntaelinsairaudet, syöpä ja verenkiertoelinten sairaudet. Mielenterveysongelmat ovat kaikenlisäksi kasvava … Lääkäritilanne kukoistaa terveyskeskuksissa 14.12.2010 19:35 Terveyskeskusten lääkäritilanne ei ole ollut näin hyvä kymmeneen vuoteen, uutisoi Helsingin Sanomat. Lääkäriliitto uumoilee sen johtuvan siitä, että sijaisia on tarjolla aikaisempaa enemmän. Toinen syy on se, että lääkäreiden kouluttamista kasvatettiin 2000-luvun alussa ja niinpä … Bongaa Biisoni Facebookista 01.12.2010 19:56 Facebook aloitti sosiaalisen median pyörteen, jota jotkut pitävät pelkkänä kuplana. Ihmiset, mainostajat ja yritykset ovat niin somen pauloissa, että kaikenlainen jakaminen ja itsensä esiintuonti aiheuttavat jopa jonkin sortin ähkyä ja stressiä. On jatkuvasti päivitettävä statuksia naamakirjaan ja jaettava mielenkiintoisia … Vuokratyöläinen, tsekkaa brändisi 24.11.2010 23:51 Nykymaailman työelämä voi toisinaan olla niin hurjaa, että rillit ovat putoamispisteessä. Toisaalta taas paljon puhuttu kiire, suorittaminen ja itsensä brändäys tuntuvat kuuluvan enemmänkin bisnesmaailmaan kuin normikansalaisen arkeen. Bisnekseen suunnatut menestysvinkit sopivat silti kirkkaasti mille tahansa alalle, sillä ne painottavat … Palvelu kiertää ja kiertää ja kiertää… 19.11.2010 20:28 Päivämme koostuvat siitä, että tarjoamme erilaisia palveluita toisille ja lunastamme niitä itse. Vakuutusmyyjä myy vakuutuksia saadakseen rahaa, mutta myös tarjotakseen turvallisuutta K-kaupan kalatiskin pitäjälle, joka hänkin niin ikään myy tuotteita saadakseen rahaa, mutta myös tarjotakseen välttämätöntä ravintoa muille, kuten … Kaikenlaiset alat tarvitsevat apuasi 17.11.2010 19:33 Työmarkkinoiden piristyminen on ollut tehokkaasti uutisissa. Viikko sitten Iltalehti uutisoi 25 000 avoimesta työpaikasta ja Talouselämä ilmoitti paikkoja olevan yli 48 000, kun vuosi takaperin tarjolla oli viisituhatta vähemmän. Sekään ei kyllä ole mikään alhainen … Sinkku on vapaa, mutta tiukilla 09.11.2010 22:30 Taloussanomat (29.10.2010) uutisoi kuinka helposti sinkun talous voi kaatua. Asia on hyvä nostaa esiin siksikin, että parhaillaan Suomessa on yli miljoona yksineläjää. Joillekin se on oma valinta, iso osa on leskiä tai eronneita. Jutun mukaan yksineläjät maksavat … Uusi opas ulkomaisen vuokratyövoiman tueksi 04.11.2010 17:11 Ulkomaisen vuokratyövoiman palkkaaminen vaikuttaa olevan väistämätön keino saada lisää työvoimaa kotimarkkinoille. Työttömyydestä huolimatta maatamme uhkaa työvoimapula, sillä työikäisten määrä alkaa vähentyä reippaasti tämän vuoden jälkeen. Esimerkiksi hoitajapula on taas tapetilla ja siihen ratkaisuksi on löydetty filippiiniläiset sairaanhoitajat. Heidän Suomea … Voisivatko PAM ja HPL tehdä yhteistyötä? 30.10.2010 19:06 Vuokratyövoiman käyttö on yhä suositumpaa, kun palveluita lähdetään ulkoistamaan ja sitä tarjoavia yrityksiä tulee alalle jatkuvasti lisää. Kaiken actionin ei tarvitse tapahtua aina pääkaupunkiseudulla. Yle uutisoi äskettäin, että Etelä-Karjalassa vuokratyövoima lisääntyy ja lisääntyy. Erityisesti sitä käyttävät isot … Tyhjiä töitä pursuava yhteiskunta? 22.10.2010 18:45 Ajan hengessä on ollut pitkään vahvana trendi, jonka mukaan julkisuus on hakemisen arvoinen asia. Olet saavuttanut jotain vasta sitten, kun naamasi on mediassa. Toinen piirre on kummalliset työt ja niihin liittyvät tittelit, joita tekijöiden itsensäkin on hankala muistaa. Niin … Ulkomainen vuokratyövoima on puskemassa markkinoille? 20.10.2010 17:08 Henkilöstöpalveluala on jatkuvasti laajentumassa ja mitä erilaisimpia töitä on tarjolla. Kasvun rattaissa on kuitenkin paha kapula: osaajia ei riitä. Henkilöstöpalveluyritysten liiton toimitusjohtaja Merru Tuliara arvelee yrittajat.fin uutisessa, että Suomeen aletaan tuoda vielä aikaisempaa enemmän … Vuokratyövoimaa tarvitaan pian talviaskareisiin 15.10.2010 17:46 Koko kansa odottaa millainen talvi on tulossa. Onko kyse viime talven pakkashelvetistä vaiko kenties sulaa ja lämmintä tuiskua tulossa. Suurin osa meteorologeista puoltaa jälkimmäistä vaihtoehtoa. Viime talvi oli kuulemma poikkeus, jatkossa talvet sen kuin menevät laimeampaan suuntaan. Toivottavasti he … Namibia kielsi vuokratyövoiman käytön 12.10.2010 19:08 Hyvä esimerkki siitä, mitä hyviä ja huonoja puolia vuokratyössä on, löytyy Namibiasta. Hyvänä esimerkkinä se toimii ensinnäkin sen vuoksi, että Afrikan maissa johtajat eivät ole sitä rehdimpää sakkia ja toiminta vaatisi valvontaa. Toisekseen siksi, että Afrikassa on runsaasti työttömyyttä … Sadat nuoret ovat saaneet työpaikan 07.10.2010 16:36 Mahtavia uutisia työllistymisrintamalta! Tässä blogissakin aikaisemmin mainittu Uralinko-hanke on työllistänyt jo 376 nuorta. Se on aloittanut toukokuussa ja tavoitteena on työllistää vuodenvaihteeseen mennessä 500 nuorta. Jos tahti jatkuu, tavoite saadaan täytettyä jo ennen aikarajaa. Uranlinko-hankeen … Vuokratyöntekijän työsopimus pitää kutinsa 04.10.2010 16:19 Porukkaa mietityttää usein vuokratyöntekijän oikeudet. Oletetaan, että palkkoja jätetään tuosta vain maksamatta ja irtisanotaan silloin, kun huvittaa. Esimerkki tästä löytyi Kaksplus-lehden keskustelupalstalta, jossa eräs mietiskelee työnantajan kummallista käyttäytymistä. Nimimerkki Reiluako kysyy: “Eli vuokratyöfirman kautta töissä, jossa siis … Positiivisuus kannattaa 27.09.2010 16:38 Helsingin sanomat uutisoi tänään, että kansalaisten usko tulevaan on vahvinta sitten vuoden 1994. Tilastokeskuksen kuluttajabarometriin haastateltiin syyskuun aikana 1412 suomalaista ja tulosten mukaan jopa 56 prosenttia uskoo maan taloustilanteen paranevan seuraavan vuoden aikana. 39 prosenttia uskoo … Oppaita ulkomaisen vuokratyövoiman perehdyttämiseen 22.09.2010 15:42 Muutto Suomeen työnperässä on viime vuosina lisääntynyt ja henkilöstöpalveluyritykset ovat omalta osaltaan pyrkineet tätä myös edistämään. Viime vuoden lopulla Henkilöstöpalveluyritysten liitto julkaisi ulkomaisten vuokratyöntekijöiden rekrytointia koskevat pelisäännöt, joissa käsitellään muun muassa erilaisia lupia, ammatti- … Nyt on auktorisoinnin aika henkilöstöpalveluyrityksille 17.09.2010 16:31 Henkilöstöpalveluyritysten liitto aloittaa jälleen auktorisointikoulutukset henkilöstöpalveluyrityksille. Nyt jokaisen alan firman kannattaa miettiä niitä hyötyjä, joita auktorisoinnilla saavutetaan. Auktorisoitu yritys on sitoutunut noudattamaan henkilöstöpalvelualan toimintaperiaatteita. Näin se noudattaa esimerkiksi ulkomaalaisten rekrytointiin asetettuja pelisääntöjä, tietosuojan käytännesääntöjä … Uusi mahdollisuus laitapuolen kulkijoille 15.09.2010 17:43 Jokainen kämmäilee joskus elämässään. Jotkut mokat ovat suurempia, toiset pienempiä, mutta missä määrin niiden on annettava vaikuttaa tulevaisuuteen? Rikoksen tehneelle työnhaku on vaikeaa siitäkin huolimatta, että teosta olisi kulunut vuosia ja hän todella haluaa rakentaa elämästään uuden ja paremman. … Sääntöjä henkilötietojen käsittelyyn 11.09.2010 19:01 Valitettavan harvalla alalla on henkilötietojen käsittelyä koskevia käytännesääntöjä, vaikka henkilötietolaki tarjoaa siihen hyvät mahdollisuudet. Henkilöstöpalvelualalla säännöt laadittiin jo vuoden 2009 lopussa, joten Henkilöstöpalveluyritysten liitto on ollut tässä asiassa yksi edelläkävijöistä. Tietosuojavaltuutettu on tarkastanut käytännesääntöjen lainmukaisuuden ja … Vuokratyöntekijän on tiedettävä työvuoroistaan hyvissä ajoin 08.09.2010 19:59 Vuokratyöläistä voi toisinaan olla helppoa pompottaa työvuorolistoilla, joita jaetaan hetkeä ennen sovitun vuoron alkamista tai vaihdellaan oman mielen mukaan. Sellaisiakin tapauksia kuulee, että vuokralaisen mentyä töihin pomo ilmoittaakin vuoron olevan peruutettu tai sitten työntekijä saa tietää vuoroistaan päivää ennen … Työllisyys parantumassa monella alalla ja vuokratyöntekijöitä tarvitaan 03.09.2010 20:06 Yrittajat.fi uutisoi talouden kirkastuvista näkymistä, jotka koskevat ilahduttavan monia aloja. Työ- ja elinkeinoministeriön sekä ELY-keskusten julkistamassa raportissa uumoillaan, että Suomen 71 seutukunnasta jopa 58:ssa työtilanne paranee vuoden sisällä. Kehitys on hidasta, mutta hiljaa hyvä tulee. Sillä tavoin … Vuokratyön avulla pysyy tekemisessä kiinni 30.08.2010 16:45 Törmäsin netissä Turun yliopiston sosiaalipolitiikanlaitoksen tekemän kyselyn tuloksiin köyhyydestä. Siinä suomalaiset olivat saaneet listata syitä, jotka heidän mielestään ajavat ihmisen köyhyyteen. Pääsyiksi määräytyivät työttömyys, liian matalat palkat, sairastuminen ja huono onni. Tutkimus julkaistiin Stakesin Yhteiskuntapolitiikka-lehdessä ja vastaajia … Työehtosopimus ja vuokratyöntekijän edut 24.08.2010 13:09 Vuokratyössä monia pähkäilyttää se, onko vuokratyöntekijällä samat etuudet kuin sitä käyttävän yrityksen työntekijöillä. Kaikkihan on oltava kirjallisena eikä mikään saa olla mielivaltaista, kun on toisen työpaikka kyseessä. Ensinnäkin noudatetaan työsopimusta ja kyseisen alan työehtosopimusta. Vuokratyöntekijään pätevät vähimmäistyöehdot, jotka määräytyvät … Tasa-arvolaki pätee myös vuokratyövoimaan 20.08.2010 20:21 Tasa-arvolaki uudistettiin viitisen vuotta sitten ja vahvin siihen tehty muutos koskee tasa-arvosuunnitelmaa. Se on tehtävä yrityksissä, joissa työllistetään säännöllisesti ainakin 30 työntekijää. Tasa-arvolaki pätee myös henkilöstövuokraukseen, sekä henkilöstöpalveluyrityksen omiin työntekijöihin että niiden palveluita käyttäviin yrityksiin. Yritysten olisi silloin tällöin … Teollisuus ihastui vuokratyövoimaan 18.08.2010 17:15 Vuokratyö on pääasiassa keskittynyt palvelu- ja rakennusaloille, mutta nyt myös teollisuus on löytänyt sen mahdollisuudet. Yle uutisoi asiasta vähän aikaa sitten. Juttuun haastateltu Pekka Tiainen, Työ- ja elinkeinoministeriön pääekonomisti ei ole yllättynyt vuokratyövoiman kasvavasta käytöstä vaan nimenomaan … Vuokratyöntekijän kannattaa nyt suunnata kaupan alalle 13.08.2010 17:45 Helsingin sanomat julkaisi kuun alussa ilouutisen: kaupan alan työllisyys on lähtenyt voimakkaaseen kasvuun alkuvuoden nihkeyden jälkeen. Ala työllisti huhti-kesäkuussa jopa 25 000 enemmän kuin alkuvuonna. Se on mainio summa. Tukku- ja autokaupan työllisyys lähti kasvuun jo … Työsopimus turvaa vuokratyöntekijän työpaikan 12.08.2010 16:55 Yleinen myytti on, että vuokratyövoimaa käyttävä yritys voi potkia vuokratyöntekijän pellolle koska huvittaa. Todellisuudessa vuokratyöntekijään pätevät samat periaatteet kuin varsinaiseen työntekijään. Sitä paitsi vain henkilöstöpalveluyrityksellä on oikeus päättää vuokratyöntekijän työsuhde, ei sitä käyttävällä yrityksellä. Ensinnäkin lomautus. Henkilöstöpalveluyritys on vuokratyöntekijän … Henkilöstöpalveluyritys auttaa työntekijäänsä ongelmatilanteissa 05.08.2010 15:46 Ei ole ihmeellistä, että työpaikalla menee sukset ristiin tai joku tietty käytäntö nyppii. Uusi työntekijä voi ajatella, ettei hänellä ole oikeutta puuttua asioihin, joihin vanhat ovat tyytyneet tai peräti laittaneet alulle. Vaikeinta on silloin, jos pesti on väliaikainen. Esimerkiksi … Myös vuokratyöhön saa nyt palkkatukea 03.08.2010 15:59 Työ- ja elinkeinotoimisto myöntää tarvittaessa palkkatukea vajaakuntoisten, pitkäaikaistyöttömien tai muutoin vaikeasti työllistyvien palkkauskustannuksiin, mutta aikaisemmin tämä ei ole pätenyt yksityiseen työnvälitykseen. Näin ollen vuokratyö on jäänyt tukiaisten ulkopuolelle. Henkilöstöpalveluyritysten liitto on ajanut sitkeästi ja pitkään … Vuokratyöntekijälläkin on oikeus lomarahaan 29.07.2010 19:57 Kesä keikkuen etenee ja joillakin on kesäloma vielä edessäpäin. Moni vuokratyöntekijä sen sijaan paahtaa helteessä täyttäen lomalaisten paikkoja. Miten on hänen lomansa laita? Vuokratyöntekijälle kertyy palkallista vuosilomaa aivan samalla tavoin ja samojen sääntöjen mukaan kuin kaikissa muissakin työsuhteissa oleville. … Auktorisointimerkki esiin! 26.07.2010 16:55 Tänä vuonna tehty vuokratyötutkimus kertoi vuokratyöntekijöiden olevan tyytyväisiä henkilöstöpalveluyritysten asiantuntevaan työsuhdeasioiden hoitoon. Vuokratyötutkimus lähetettiin nyt vain auktorisoitujen henkilöstöpalveluyritysten työntekijöille. Heiltä kysyttiin näkemyksiä auktorisoinnista sekä siitä kuinka tärkeää on valita työnantajakseen auktorisoitu henkilöstöpalveluyritys. Tulosten mukaan auktorisointi on kyllä lisännyt luottamusta … Vuokratyöläisenä eläkkeelläkin 19.07.2010 15:58 Keskivertoeläke on niin pieni, ettei sillä pahemmin biletetä. Hyvä, jos pystyy bingoamaan. Monet eläkeläiset ovat löytäneet helpotusta tähän henkilöstöpalveluyritysten kautta, jotka mielellään ottavat riveihinsä myös harmaita panttereita. Lisätienistien ohella tekemisen tarve on yksi syy eläkeläisten työskentelyyn. Samaa hommaa voi …
Suomessa on lähes mahdotonta rikastua laillisesti. Korkeat tuloverot sekä …
Suomessa ei ole vielä kaikille yhteistä minimipalkkaa, vaan se määräytyy kunkin alan työehtosopimuksissa. Niitä on noudatettava sekä suomalaisten että ulkomaalaisten työntekijöiden kanssa.
Vaihtelevuuden vuoksi minimipalkka voi olla …
Uudet kansanedustajat kannattavat tanakasti niin sanottua 50-50-eläkeindeksiä. Se …
HR Housen toimitusjohtaja Outi Tarvainen sanoo, ettei suomalainen hyvinvointivaltio pysy pystyssä ilman, …




