Blogi - Henkilöstövuokraus

Eläkeläiset haluavat jatkaa työelämässä 06.09.2011 18:58

Suomen väestö ikääntyy ja muutenkin työssäkäyvien määrä vähenee jatkuvasti. Suurimpia syitä alle eläkeikäisten jättäytymiseen pois työelämästä ovat päihde- ja mielenterveysongelmat sekä tuki- ja liikuntaelinten sairaudet. Erityisesti ensimmäisinä mainitut ovat lisääntyneet hälyttävästi ja ne tuntuvat vain kiihtyvän.

Monet uskovat senioreiden tuovan asiaan helpotusta. Monet eläkeikäiset ovat voineet jatkaa työssään sopimalla järjestelyistä oman työnantajansa kanssa, mutta myös henkilöstöpalveluyritykset ovat alkaneet markkinoida työnvälityspalvelujaan suoraan harmaille panttereille. Asiasta on kerrottu tässä blogissa aikaisemminkin ja aiheesta on juttua parhaillaan myös Ylen nettisivuilla.

Tutkimusten mukaan jopa 80 prosenttia eläkeläisistä haluaisi jatkaa työelämässä jollain tavalla. Toisaalta vaikka henkilöstöpalveluyritykset markkinoivatkin heille tätä mahdollisuutta, kaikki eivät siihen välttämättä uskalla tarttua. Pelätään ennakkoluuloja sekä omassa perheessä että työpaikalla.

Ne jotka tarttuvat tilaisuuteen suuntautuvat yleensä palvelu- ja hoitoalalle sekä ravintolamaailmaan. Syitä työntekoon on monia. Eläkeläiset haluavat olla työelämässä kiinni ja nauttivat sen tuomista sosiaalisista kontakteista. Lisäksi he haluavat lisäansioita. Eläkkeeseen tienesti ei vaikuta ja 68 ikävuoteen asti vuokratyön tekeminen jopa kartuttaa eläkettä.

Kannattaa ottaa rohkeasti yhteyttä esimerkiksi Biisoniin ja tulla keskustelemaan, millaista työtä haluaisi tehdä ja kuinka usein. Monesti löytyy juuri se itselle sopiva ala. Tarkasta Biisonin avoimet työpaikat, voit löytää juuri itsellesi sopivan työn. Jos vielä ei varteenotettavaa löydy, tee avoin hakemus ja ilmoittaudu työnhakijaksi.

Takaisin