Blogi - Henkilöstövuokraus

Henkilöstöpalveluyritykset avuksi nuorten työttömyyteen 26.05.2010 17:05

Nuorten työttömyys on alkanut puhuttaa yhä useampia tahoja. Onhan se huolestuttavaa, jos 15-24-vuotiasta 26,6 prosenttia on pudonnut työmarkkinoiden ulkopuolelle. Mutta ei työllistyminen tällä haavaa ei ole helppoa kenellekään. Tilastokeskuksen mukaan työttömiä oli tämän vuoden huhtikuussa 15 000 enemmän kuin samaan aikaan viime vuonna. Asiasta on uutisoinut muun muassa Yle.

Nuorten työttömyyden kutistamiseksi on tehty erittäin pätevä suunnitelma. Apua tarjoaa Uralinko, jonka avulla vähintään 500 nuorta pääsee eri aloille töihin puolesta vuodesta reilun vuoden ajaksi. Jokainen työntekijä saa mentorin, joka auttaa pureutumaan uuteen duuniin ja toimii yhteyshenkilönä koko pestin ajan.

Uralinko on mainio esimerkki siitä kuinka monipuolisesti henkilöstöpalveluyritykset voivat toimia. Työllistämishankkeen takana nimittäin on perheyritys GWS ja sen omistama henkilöstöpalveluyritys. Toivottavasti hanke kestää ja laajenee. On täysin mahdollista, että yhä useampi vuokratyöfirma lähtisi mukaan maailmaa parantavaan projektiin. Sitä ennen kannattaa käydä katsomassa Biisonin avoimia työpaikkoja. Ties vaikka oman alan duuni napsahtaisi juuri sieltä.

Takaisin