Blogi - Henkilöstövuokraus
Henkilöstöpalveluyrityksistä on moneksi 14.06.2010 15:19
Kun aikaisemmin puhuttiin vuokratyötä välittävistä yrityksistä, nykyään käytetään nimeä henkilöstöpalveluyritys. Niiden pääasiallinen toimenkuva voi hyvinkin olla työvoiman vuokraaminen yrityksille, mutta toimintaan kuuluu paljon muutakin. Monet henkilöstöpalveluyritykset ovat rakentaneet palveluita, jotka helpottavat kaikenlaisten firmojen henkilöstöön liittyviä käytäntöjä.
Koulutuspalveluiden avulla työntekijöitä perehdytetään uusiin tehtäviin tai tutustutetaan uusia työntekijöitä firman toimintaan. On soveltuvuustestejä ja erilaisia kykyjen mittauksia, joiden avulla tutkitaan työnhakijan taitoja. Ulkoistamis- ja alihankintapalveluilla firma voi keskittyä omaan ydinosaamiseensa ja jättää henkilöstöpalveluyrityksen hoidettavaksi esimerkiksi vastaanotto- ja puhelinvaihdepalvelut, kiinteistöpalvelut, muuttopalvelut, talous- ja henkilöstöhallinnoinnin sekä lounasruokalan hankinnan.
Jotain myös työntekijöille
Yritys, joka käyttää henkilöstöpalveluyrityksen palveluita, voi hyödyttää myös omia nykyisiä työntekijöitään. Tarjolla on esimerkiksi uudelleensijoittumisvalmennusta, jonka avulla valmennetaan työntekijöitä uusiin tilanteisiin. Palvelua käytetään pääasiassa irtisanomis- ja lomautusuhkatilanteissa, kun halutaan taata vanhan työntekijän työnsaanti. Jos on ollut saman firman palveluksessa vaikkapa 30 vuotta, on uuteen työpaikkaan siirtyminen suuri elämänmuutos. Työmarkkinat ovat muuttuneet, samaten hakuprosessit. Valmennuksessa lähdetään liikkeelle perusteista. Cv päivitetään, harjoitellaan työnhakua ja valmistaudutaan työhaastatteluihin.
Muutosten ei tarvitse kuitenkaan olla näin dramaattisia. Valmennusta voidaan kaivata silloin, kun esimies vaihtuu, työtehtävät muuttuvat tai työntekijä palaa ulkomaan komennukselta takaisin kotimaan kamaralle.
Henkilöstöpalveluyritysten liiton nettisivuilta löytyy lisätietoa siitä kuinka monipuolisin keinoin henkilöstöpalveluyritykset voivat auttaa. Yhteistyö on voimaa eikä kaikesta onneksi tarvitse selvitä itse.




