Blogi - Henkilöstövuokraus
Kutsumusammatti vai vakaat tulot? 20.05.2010 16:36
Eikö olekin kaunis ajatus, että jokaisella on oikeus toteuttaa itseään ja etsiä sellainen duuni, jossa sisäinen palo pääsee säteilemään? Ehdottomasti sen kanssa on oltava jokseenkin samaa mieltä. Jokaisella on oikeus tehdä elämässään juuri sitä, missä on hyvä ja mikä saa kaiken tuntumaan mielekkäältä. Elämässä on oltava tarkoitus.
Ongelmia syntyy silloin, kun se rinnastetaan työhön. Karulta kuulostaa, mutta kaikilla ei ole mahdollisuuksia saada rahaa kutsumuksestaan. Suomessa on liuta taiteilijoita, jotka kiven kovaa haluavat olla juuri sitä. He pitävät näyttelyitä silloin tällöin, mutta nostavat työttömyyskorvausta ja juoksevat työkkärin järjestämillä atk-kursseilla, jotta rahantulo ei loppuisi. Mitään muuta he eivät kuitenkaan halua tehdä, hehän ovat taiteilijoita.
“Työ on työtä”
Olen tehnyt kutsumuksesta epävirallista galluppia. Kohteenani ovat olleet muun muassa asiakaspalvelijat, konsultit, toimitusjohtajat, rakennusmiehet, analyytikot, insinöörit, atk-tukihenkilöt ja sosiaalivirkailijat. Tulokset ovat fantastisia meille taivaanrannan maalareille, jotka haluavat toteuttaa itseään töiden kautta ja huolestuvat, jos se ei ole mahdollista.
Kukaan haastattelemistani yksilöistä ei nimittäin kokenut olevansa kutsumusammatissaan. Juttu onkin siinä, etteivät he sitä vaadikaan. He pitivät työtä välineenä rahoittaa itsensä toteuttamista vapaa-ajalla. Esimerkiksi jututtamani insinöörinainen ompeli lystikkäitä vaatteita, osallistui asukasyhdistystoimintaan ja luomuruokakerhoon. Silloin tällöin hän vuokraa kavereiden kanssa talon vaikkapa Espanjasta tai Italiasta, jossa he kokkaavat porukalla ja syövät terassilla uima-altaan äärellä iltahämyyn asti.
“Työ on työtä”, hän sanoi. “Sen on oltava mielekästä, mutten minä vaadi mitään kutsumusta. Työn ansiosta saan tehdä, mitä haluan.”
Vapaa-aika määrittelee ihmisen
Varmasti vuokratyöläinen törmää samoihin ajatuksiin kutsumusammatista. Se on nykyajan trendi. “Ei kolmekymmentä vuotta sitten edes ajateltu asiaa”, vastasi toimitusjohtaja kysymykseeni. “Sitä vain mentiin ja tehtiin.”
Joskus näin on hyvä ajatella. Joskus on hyvä ottaa työ työnä ja tiedostaa, ettei se ole se mitä ihmisenä olet. Se on keino maksaa vuokra ja ruoka sekä rahoittaa unelmat. Työlle muutenkin laitetaan niin suuri paino tätä nykyä, että siihen on hyvä oman jaksamisenkin takia ottaa etäisyyttä päänsä sisällä. Sitten voi tehdä vapaa-ajasta juuri sellaista kuin itse haluaa. Tehdä jotain, mikä tekee elämästä mielekästä. Se on se, mikä määrittelee ihmisen.




