Blogi - Henkilöstövuokraus
Lapin kaivoksille tarvitaan pian työvoimaa 19.10.2011 18:00
Lapissa kukoistava kaivosteollisuus on pian kriisissä. Tätä mieltä on Tekesin Green Mining -ohjelmaa koordinoiva Harry Sandström. Aiheesta kertoi Tekniikka & Talous.
Vaikka kaivosteollisuus on pitkälti ulkomaisessa omistuksessa ja työntekijätkin usein ulkomaalaisia, kaivosteollisuus vaurastuttaa Suomea. Sandströmin mukaan suomalainen raha ei olisi koskaan edes riittänyt nykyisten kaivosten syntymiseen. Suomessa on 47 toimivaa kaivosta ja 43 kaivoksen perustamista selvitellään parhaillaan, sillä arvioiden mukaan metallimalmin louhinta lähivuosina vähintäänkin kymmenkertaistuisi vuoden 2006 tasosta. Näin massiivinen kaivosten luonti voi hyvinkin tuoda Lappiin työvoimapulan, jota pitää tilkitä tuontityövoimalla.
Sandström ottaa esiin kaivosalan erityisesti pk-yrityksille ja palvelualalle tuomat mahdollisuudet. Hänen mielestään suurin osa pk-yrittäjistä ei tiedä, mitä kaikkea kaivosteollisuus tarvitsee. Hyvällä vainulla voidaan keksiä useita eri alojen yrityksiä. Esimerkiksi hän ottaa Ouluun perustetun pesulan, joka on erikoistunut nimenomaan kaivosvaatteiden pesuun. Sen lisäksi kaivoksien massiiviset maanrakennustyöt tuovat työtä sekä paikallisille että kauempaa tuleville yhden henkilön pyörittämille tai pk-yrityksille.
Käytäntöön keskittyvien työpaikkojen lisäksi pestejä tulisi tutkimusalalta, jossa muun muassa etsitään uusia malmiesiintymiä seismisellä syväluotauksella tai pyritään tekemään malmin alkurikastus jo maan alla.




