Blogi - Henkilöstövuokraus

Nuoria jää eläkkeelle situ ripilällä 02.02.2011 16:47

Viime blogitekstissä käsiteltiin eläkeiän jatkuvaa nousua. Aiheesta löytyi mielenkiintoinen Kauppalehden kirjoitus viime vuoden puolelta. Sen mukaan Suomeen on kehittymässä tasaiseen tahtiin eläkepommi, mutta toisin kuin luullaan, syynä eivät ole ikääntyvät vaan nuoret aikuiset. Erityisesti nuoret naiset.

Alle 35-vuotiaiden eläkekustannukset ovat räjähtäneet. Nuorten, joiden olisi oltava hyvissä ruumiin ja sielun voimissa valmiina työtantereelle vetäytyvätkin eläkkeelle, mikä taas maksaa yhteiskunnalle 6,6 miljoonaa euroa sekä hoitokustannuksina että menetettyinä verotuloina. Viiden vuoden aikana summa on kasvanut kahdella miljardilla.

16-34-vuotiaiden Kela-sairauspäivärahakaudet ovat kasvussa, kuin myös mielialalääkkeiden käyttö. Työterveyslaitoksen pääjohtaja Harri Vainio kertoo nousun olevan systemaattista ja kaikissa tilastoissa nuorten naisten ongelmat ovat kasvaneet miesten ongelmia nopeammin. 6,6 miljardia euroa on valtava summa, kun ajattelee valtion budjetin olevan 50 miljardia euroa vuodessa.

Työkyvyttömyyttä ja sairauspoissaoloja aiheuttaa eniten masennus. Noin 700 000 suomalaista käyttää mielialalääkkeitä ja erityisesti nuorten naisten masennusoireilu on kaksi kertaa yleisempää kuin miesten.

Hallitukselle tämä tietää tukalia oltavia ja se nakertaa uskottavuutta. Pääministeri Vanhanenhan on vaatinut eläkkeelle jäämisen alaikärajaksi 65 vuotta. “Työelämän käytännöt ovat ristiriidassa juhlapuheiden kanssa. Liikaa on puhuttu vanhuuseläkkeen alarajasta. Suomen tulevaisuuden kannalta paljon suurempi ongelma on nuorissa aikuisissa“, toteaa Vainio Kauppalehdelle.

Työterveyslaitos aikoo aloittaa pitkäjänteisen työn vuosiksi eteenpäin kehittääkseen ratkaisuja ongelmaan. Jotain on tehtävä ja Vainio toivoo myös nuoria mukaan keksimään konkreettisia ratkaisuja ongelmaan.

Takaisin