Blogi - Henkilöstövuokraus

Nuoria siirtyy tiuhaan työkyvyttömyyseläkkeelle 30.03.2011 22:31

Nuoria siirtyy eläkkeelle nykyään tiiviiseen tahtiin ja kasvu vain jatkuu. Vuonna 2009 työkyvyttömyyseläkkeelle siirtyi yhteensä 2 612 alle 30-vuotiasta nuorta tai nuorta aikuista, joista 75 prosenttia sai sen mielenterveydenhäiriön perusteella. Käytännössä se tarkoittaa, että viis nuorta jää eläkkeelle joka päivä. Se on enemmän kuin koskaan aikaisemmin. Selvityksen tästä ovat tehneet Raimo Raitasalo ja Kaarlo Maaniemi Kelan ja Eläketurvakeskuksen tilasoista vuosilta 2004-2009.

Raitasalon ja Maaniemen mukaan sekä nuorten että nuorten aikuisten työkyvyttömyyttä aiheuttavien mielenterveyden häiriöiden syyt ovat osittain synnynnäisiä ja ne ilmenevät jo varhaisessa lapsuudessa. Tällaiset häiriöt ovat vakavia sairauksia, jotka vaativat yleensä loppuelämän kestävää hoitoa ja kuntoutusta. Siksi tällaisissa tapauksissa työkyvyttömyyseläke jää ainoaksi vaihtoehdoksi.
- Toisaalta 20 vuotta täyttäneistä nuorista yhä suurempi osa joutuu työkyvyttömäksi masennustilan tai toistuvan masennuksen vuoksi. Tulos on yllättävä, koska nuorten masennuksen hoidosta ja kuntoutuksesta on saatu hyviä tuloksia, he toteavat.

Ei tarvitse muuta kuin kevyesti silmäillä tuttavapiiriään huomatakseen kuinka yleinen sairaus masennus on. Kaiken lisäksi se monella vaikuttaa olevan parantumaton. He syövät lääkkeitä vuosi toisensa perään eikä parannusta edes ole näkyvissä. Tähän on suositeltava Imagessa julkaistua artikkelia Iso ei, jossa kyseenalaistetaan masennuslääkkeiden teho.

Joka tapauksessa jääminen eläkkeelle varhain on takuulla tuskaa nuorelle. Sen lisäksi että se nakertaa itsetuntoa kovalla kädellä ja estää tuntee oman elämän hallinnasta ja siinä pärjäämisestä, se pakottaa elämään taloudellisessa niukkuudessa. Kun ei ole ehtinyt edes työuran alkuun, eläkkeen määrä on surkea. Yhteiskunnalle se aiheuttaa mojovia lovia lompakon pohjalle vuosittain ja tämän selvityksen valossa ilmeisesti enenevässä määrin.

Kuten kaikissa sairauksissa, oli kyse sitten fyysisistä tai psyykkisistä ongelmista, hoito ei ole pääasiallinen ratkaisu vaan ennaltaehkäisy. Kunpa siihen osattaisiin satsata nykyistä enemmän.

Takaisin