Blogi - Henkilöstövuokraus

Opastusta vuokratyöntekijälle 29.04.2010 15:47

Kun yritys ottaa remmiinsä vuokratyöntekijän, kouluttaminen on olennainen osa uuden työn aloittamista. Joskus pesti voi alkaa nopeallakin varoitusajalla ja vuokralainen voi joutua yllättäviin tilanteisiin uudessa paikassa. Välillä kaikesta on kuitenkin selvittävä itse, kun kenelläkään ei ole aikaa opastaa kuinka homma toimii.

Tämän päivän työntekijät ovat osaavaa porukkaa. Harva on keskittynyt vain yhteen alueeseen, nykyään liikkeellä on paljon moniosaajia ja sitähän työnantajat juuri haluavat. Jos työntekijä vaikuttaa olevan pikkuisen pihalla pari ensimmäistä päivää, se ei välttämättä johdu itse työntekijästä. Kun faktat lyödään pöytään ja tehtävät listataan, on paljon helpompaa lähteä toteuttamaan sitä, mitä alunperin tultiinkin tekemään. On lisäksi hyvä avata uudelle tulokkaalle työyhteisön toimintamalleja.

Jotta yhteistyö sujuisi mahdollisimman mutkattomasti ja se todella hyödyttäisi henkilöstövuokrausfirman välittämää työntekijää sekä häntä palkkaavaa firmaa, perehdyttäminen kannattaa aloittaa hyvissä ajoin. Muutama tuntikin voi riittää. Se on pieni hinta siitä, että vältytään turhalta koheltamiselta ja vuokratyöntekijän kyvyt pääsevät oikeuksiinsa.

Takaisin