Blogi - Henkilöstövuokraus
Osa-aikatyöläisellä on hyvät mahdollisuudet vakituiseen paikkaan 13.06.2011 19:20
Sosiaali- ja terveysministeriön Veto-ohjelman tuore selvitys, Soviteltu työttömyysetuus: kohdentuminen, toimeentulo ja vaikutus työllistymiseen, tuo hyviä uutisia sekä vuokratyöntekijöille että muille osa-aikaisille ja keikkatyöläisille. Sen mukaan osittainen työllistyminen edistää kokoaikatyön saantia enemmän kuin kokoaikainen työttömyys. Siinä ei sinänsä ole mitään uutta. Uutta on se, että se edesauttaa sitä enemmän kuin on oletettu. Ensinnäkin osittainen työnteko pitää yllä ammattitaitoa, jonka lisäksi se synnyttää kontakteja uusiin työnantajiin.
– Moni työllistyy kokoaikaisesti samaan paikkaan, johon on tehnyt keikkatyötä. Työnantajat käyttävät tilaisuutta työntekijöiden testaamiseen samaan tapaan kuin koeaikaa, kertoo ekonomisti Tomi Kyyrä Valtion taloudellisesta tutkimuskeskuksesta Taloussanomien haastattelussa. Hänen lisäkseen selvityksen tekoon osallistuivat erikoistutkija Anita Haataja Kelasta sekä tutkija Ossi Korkeamäki VATT:sta.
Piristystä ansioluetteloon
Sen lisäksi, että osa-aikatyöntekijä pysyy kiinni työelämässä, ansioluettelo saa terästystä, kun tekee edes jonkinlaista duunia. Se osoittaa aktiivisuutta ja halukkuutta. Kyyrä onkin ollut yllättänyt siitä kuinka motivoituneita soviteltua työttömyystukea saavat osa-aikaiset työntekijät ovat hakemaan kokoaikaista työtä. Suomalainen työmoraali on siis ilmiselvästi vielä voimissaan.
– Olisin skeptikkona luullut, että tällainen systeemi olisi voinut haitata ihmisten työllistymistä. Sovitellun päivärahan nettotulotaso on melko hyvä suhteessa tehdyn työn määrään. Lisäksi sovittelun aikana ansiosidonnaisen tai peruspäivärahan aika ei kulu loppuun yhtä nopeasti kuin täyden työttömyyden aikana.
Osittainen työllistyminen vähensi ansiopäivärahan saajilla köyhyysriskiä kahdeksasta viiteen prosenttiin ja Kelan työttömyysetuuksien saajilla 73 prosentista 48 prosenttiin mitattaessa veronalaisia nettotuloja.
Soviteltuja työttömyysetuuksia ovat saaneet vuodesta 1985 osittain lomautetut, omasta työstä tai yritystoiminnasta sivutuloja saavat sekä ne, jotka ovat ottaneet vastaan satunnaisen kokoaikaisen tai osa-aikaisen työn, koska kokoaikatyötä ei ole saanut.
Vuokratyö on monelle mielekäs tapa hankkia elanto, kun haluaa kokeilla erilaisia tehtäviä ja olla vapaa valitsemaan. Joillekin se voi silti olla ainoa vaihtoehto, kun haluaisi säännöllisen kuukausipalkan, mutta vakituisen paikan kanssa ei vain ole tärpännyt. Tämän tutkimuksen valossa voikin todeta, että kannattaa nauttia eräänlaisesta freelancerin vapaudesta mennä ja tulla ilman päivästä toiseen tapahtuvaa kellokortin leimaamista ja kuka tietää, ehkä juuri se paikka, jossa olet vuokratyöläisenä saanut jalkasi oven väliin yhtäkkiä tarjoaakin jotain pysyvämpää. Vaihtoehtona tietysti on, että sen jälkeen voikin alkaa kaipaamaan sitä vapautta.




