Blogi - Henkilöstövuokraus
Pomoja ei tarvita 18.11.2011 18:00
Diplomi-insinööri Jari Mielosen väitöskirja esittää mielenkiintoisen väittämän. Sen mukaan pomot ovat täysin tarpeettomia, sillä työtiimi pystyy johtamaan itse itseään. Ainut mitä tarvitaan on jaettu johtaminen, jossa tiimi valtuutetaan hoitamaan oma johtamisensa.
– Jaettu johtajuus edellyttää suostumista kollegan johdettavaksi. Tiimin jäsenten täytyy olla valmiita tarjoamaan omia johtamispalveluitaan ja heillä täytyy olla valmius vastaanottaa niitä muilta, sanoo Mielonen Taloussanomien haastattelussa.
Hän seurasi tutkimustaan varten viiden vuoden ajan yhden asiantuntijatiimin johtamista, käytäntöjä, työskentelyä ja johtamisen prosesseja.
Jaettu johtaminen on tulevaisuutta
Jaetussa johtamisessa vaikeat asiat käsitellään yhteisesti, johtamiskäytännöistä sovitaan tiimin jäsenten kesken ja tarvittaessa puututaan kollegan tekemisiin. Näin toteutettua johtamista on toisaalta kritisoitukin sanomalla, ettei se tuo työtiimin johtamiseen mitään uutta, vaan kyse on ainoastaan delegoinnista. Mielonen on kuitenkin toista mieltä. Hänestä siinä tehdään asioista yhteisiä. Se taas on vuorovaikutusprosessi, jossa yhteisille asioille luodaan yhteinen merkitys, ymmärrys ja sisältö.
– Lisääntyvä tiimi- ja asiantuntijatyö on aiheuttanut paineita tarkastella johtajuutta uudesta näkökulmasta. Yhä koulutetummat ihmiset ja globaalit muutospaineet tekevät ylhäältä tulevan johtajuuden yhä huonommin toimivaksi, Mielonen toteaa.




