Blogi - Henkilöstövuokraus
Teollisuus ihastui vuokratyövoimaan 18.08.2010 17:15
Vuokratyö on pääasiassa keskittynyt palvelu- ja rakennusaloille, mutta nyt myös teollisuus on löytänyt sen mahdollisuudet. Yle uutisoi asiasta vähän aikaa sitten.
Juttuun haastateltu Pekka Tiainen, Työ- ja elinkeinoministeriön pääekonomisti ei ole yllättynyt vuokratyövoiman kasvavasta käytöstä vaan nimenomaan siitä, että se levittäytyy teollisuuteen. Vuokratyötä läheltä seuraaville se ei välttämättä ole niinkään ihmeellistä, sen mahdollisuudethan ovat moninaiset. Jos jossain on pätevä elektroniikka-asentaja, eihän työn puolesta ole väliä sillä työskenteleekö hän määräaikaisena vai vuokralla. Yrittäjä ja Hyrles Oy:n toimitusjohtaja Juhani Hyry kehuukin vuokratyön laatua.
- Tänä päivänä nämä vuokrausyritykset pystyvät tarjoamaan hyvää väkeä ja hyvillä ehdoilla. Kyllä se on yksi varteenotettava vaihtoehto ja varmasti tulee lisääntymään voimakkaasti juuri joustavuutensa ansiosta, hän kertoi Ylelle.
Vuokratyön lisääntyminen teollisuudessa on kuitenkin kaksipiippuinen juttu. Vuokratyöntekijöille uutinen on loistava, se laajentaa työmahdollisuuksia ja raivaa lisää työpaikkoja. Muutoin se tarkoittaa sitä, että kokopäiväiset työpaikat jatkavat vähentymistään ja osa-aikatyöt lisääntyvät. Epävarmoina aikoina väliaikaiset työvoimaratkaisut ovat työnantajille turvallinen sijoitus. Hyry suunnittelee, että hänen yrityksessään työskentelevistä jopa 30 prosenttia olisi vuokratyöntekijöitä, mikä on aikamoinen määrä. Mutta life is what you make of it ja onnellinen on se, joka osaa sopeutua olosuhteisiin kärvistelemisen sijaan. Biisonin avoimissa työpaikoissa on listattu teollisuuden alan duuneja tälläkin hetkellä. Kipaise katsomaan!




