Blogi - Henkilöstövuokraus

Tulevaisuuden johtaja osa II 02.03.2011 16:20

Viime blogitekstissä käsiteltiin sitä, millainen on tulevaisuuden johtaja. Tässä loput kahdeksan kohtaa, jotka nettisivu Hidasta elämää on listannut. Lähteenä on käytetty Kai Hellblomin, Seija Mauron ja Matti Salon kirjaa Johtamisen Nyt – Tietoinen läsnäolo johtajuuden kivijalkana.

9. Hän ymmärtää puheen voiman.
Sanat määrittelevät jo etukäteen sen, millä tavoin ihmiset suhtautuvat edessä oleviin tehtäviin. “Meillä on edessämme haaste” kuulostaa paljon paremmalta kuin “Meillä on edessämme ongelma”. Tulevaisuuden johtaja osaa valita sanat, jotka kannustavat kehittymään.

10. Hän antaa myönteistä palautetta.
Itsensä hyväksyvä esimies on osaa olla itseensä tyytyväinen. Siksi hän osaa nähdä myös työntekijöiden hyvät ominaisuudet ja jokaisessa piilevät mahdollisuudet. Hän tietää, että hyviin puoliin keskittymällä hän myös kasvattaa työntekijässään niitä puolia.

11. Hän katsoo positiivisten lasien lävitse.
Todellisuus on juuri sitä, mitä siitä ajattelemme. Tietoisesti ajatuksia ja sanoja muuttamalla voimme vaikuttaa omaan asennoitumiseemme ja kokemusmaailmaamme. Johtaja joka suhtautuu itseensä positiivisesti, huokuu positiivisuutta ulospäin.

12. Hän näkee itsensä yrityksen peilinä.
Jokainen johtaja näkee yrityksensä omien käsitystensä, mielikuviensa ja asenteidensa läpi. Yritys näyttäytyy siis sellaisena kuin johtaja on. Tämä näkemys muuttaa myös todellisuutta johtajan, ja sitä myötä myös muiden, mielikuvien kaltaisiksi.

13. Hän ymmärtää hiljaisuuden merkityksen.
Hiljaisuus on ainoa paikka, missä todellinen johtajuus kehittyy. Pysähdyspaikoilla on mahdollisuus keskustella itsensä kanssa ja tutustua itseensä, kysyä mitä minulle kuuluu. Kun tietää, mitä itselle kuuluu, on helpompi johtaa muita ja ottaa vastaan muiden kuulumiset – olivat ne millaisia hyvänsä.

14. Hän on palvelija ja valmentaja.
Tulevaisuuden johtaja on valmentaja ja palvelija, joka auttaa toista löytämään ja saavuttamaan omat tavoitteet tämän omia voimavarojaan käyttäen. Valmentava johtaja auttaa, mutta ei tarjoa valmiita ratkaisuehdotuksia. Hän motivoi, innostaa ja inspiroi.

15. Hän on suora.
Suoruus on sen esille ottamista, jonka yhteisen edun nimissä on tultava esille, jotta jotain tärkeää ei jäisi tekemättä, oleellista ymmärtämättä tai jotain ilmeistä haittaa havaitsematta. Suoruus on siis välttämättömän artikulointia. Hyvä johtaja ei silti tee suoruudesta egotrippiä.

16. Hän sallii oman tietämättömyytensä.
Työyhteisössä, jossa johtajan ei ole pakko tietää kaikkea, uskalletaan helpommin kysyä ja ihmetellä. Tutkimusten mukaan oman epävarmuutensa tunnustavat esimiehet, jotka myös luottavat työntekijöidensä kyvykkyyteen, synnyttävät parhaiten itsenäisyyttä työyhteisön toiminnassa ja päätöksenteossa. Tietämättömän johtajan rooli viestittää myös, että tietämättömyys on sallittua muillekin.

Takaisin