Blogi - Henkilöstövuokraus
Vuokratyön avulla pysyy tekemisessä kiinni 30.08.2010 16:45
Törmäsin netissä Turun yliopiston sosiaalipolitiikanlaitoksen tekemän kyselyn tuloksiin köyhyydestä. Siinä suomalaiset olivat saaneet listata syitä, jotka heidän mielestään ajavat ihmisen köyhyyteen. Pääsyiksi määräytyivät työttömyys, liian matalat palkat, sairastuminen ja huono onni. Tutkimus julkaistiin Stakesin Yhteiskuntapolitiikka-lehdessä ja vastaajia oli 2400. Valtaosa heistä vastustaa ajatusta, että toisten ihmisten rikkaus olisi köyhyyden takana. Onneksi näin, se onkin poikkeuksellista. Suomalaisethan ovat perinteisesti kateellista kansaa ja rikkaita on mukava haukkua.
Kelan erikoistutkija Mikko Niemelän mukaan hyvinvointikausi on verrannollinen siihen millä tavoin köyhyyttä pidetään ihmisen omana syynä. Kun yhteiskunta kukoistaa, köyhyyttä pidetään itse aiheutettuna ja toisinpäin. Syyttely on monimutkainen juttu. Tiedän paljon tapauksia, jotka haluavat olla työttöminä eivätkä todellakaan laita tikkua ristiin päästäkseen pois sossun luukulta. Heillä ei ole tarvetta. Suomen tuet ovat niin hyvät, että niillä elää ruhtinaallisemmin kuin opiskelija. Toisaalta jotkut eivät pääse edes työpaikoille, joihin ei vaadita koulutusta, tai sitten vähemmän koulutetut ja kokemattomammat vievät paikat nenän alta. Mikä siinä on? Tässä ei mitä ilmeisemmin ole yhtenäistä linjaa, joten paras tarkastella mihin arvostelunsa perustaa.
Työttömyys on mitä ikävintä, mutta vielä ikävämpää on sen pitkittyminen. Mitä pidemmälle tekemättömyys menee sitä vaikeampaa on päästä takaisin työelämän kärryille. On tärkeää olla jämähtämättä kolmeksi kuukaudeksi tv:n ääreen ja sen sijaan pitää itsensä tekemisessä kiinni. Vuokratyöstä on puhuttu työttömyyden pelastajana ja se on aivan totta. Kyse ei välttämättä ole elinikäisen uran määrätietoisesta rakentamisesta. Kyse voi olla esimerkiksi siitä, että tienaa omat rahansa, mikä taas tekee gutaa itsetunnolle ja saa tuntemaan, että oma elämä ei ole muiden käsissä. Toisekseen se pitää mukana työmarkkinoilla ja aktiivisuutta yllä ennen kuin unelmaduuni tulee vastaan. Tekevälle sattuu aina - myös positiivisia asioita.




