Blogi - Henkilöstövuokraus
Vuokratyöntekijä ei ole uhri 10.05.2010 20:32
Googlea pyörittelemällä löysin vahingossa tiivistelmän Antti Tanskasen Palkansaajien tutkimuslaitokselle vuonna 2008 tekemästä tutkimuksesta, jossa käsitellään vuokratyötä työelämän ääri-ilmiönä. Tutkielman lähtökohtana on kysymys, mitä vuokratyöntekijän työsuhteessaan kohtaamat ongelmat kertovat tämän päivän työelämästä. Vastausta etsiessään Tanskanen selvittää muun muassa millaisia ongelmia vuokratyöntekijät kohtaavat.
Hän ottaa esille sen kuinka vuokratyöntekijät törmäävät useisiin erilaisiin ongelmiin, jotka johtuvat ensinnäkin työsuhteen epävarmuudesta ja turvattomuudesta, mutta myös työnantajien ja työntekijöiden välillä olevasta vastavuoroisuuden puutteesta.
Tanskanen sanoo: “Työlainsäädäntö mahdollistaa vuokratyön epävarmuuden sekä turvattomuuden ja tämänhetkiselle kapitalismin uudelle kehitysvaiheelle vuokratyö on ideaalisen työn muoto.”
Työntekijä tietää faktat
Tanskasen ajatukset panevat miettimään. Ensinnäkin sitä, miksi vuokratyöstä puhutaan alati negatiiviseen sävyyn. Aivan kuin siitä ei olisi olemassakaan minkäänlaisia miellyttäviä kokemuksia. Toisekseen sitä, miksi vuokratyöstä meuhkataan turvattomana ja epävarmana. Vuokratyöläinen tietää mukaan lähtiessään, että kyse ei yleensä ole vakituisesta työstä.
Entä sitten ne lukuisat määräaikaiset, jotka rehkivät samassa firmassa vuosi toisensa perään ilman tietoakaan siitä, koska saavat saappaan pohjan takamukseensa. Mikä näiden kahden ero on? Mikä tekee vuokratyövoimasta riistetymmän kuin määräaikaisessa työsuhteessa epävarmana työskentelevän yksilön? Ja mikä yleensä tekee vuokratyöläisestä riistetyn?
Auktorisoidun henkilöstövuokrausyrityksen tehtävänä on valkata listalleen reilut firmat ja tehdä pelisäännöt selviksi työntekijälle. Riistosta voi puhua vain siinä tapauksessa, ettei sopimuksissa pysytä, palkat jäävät maksamatta eivätkä etuudet toimi. Vuokratyöntekijä kyllä tietää, mihin ryhtyy. Hän ei etsi henkilöstövuokrausyrityksen kautta 30 vuoden uraa. Kun kaikki tehdään sääntöjen mukaan, vuokratyöntekijä ei ole uhri. Hän on tehnyt valintansa.
On turha lietsoa riitoja vetoamalla jo kuluneeseen kapitalismin käsitteeseen. Sitä on jauhettu viimeiset 30 vuotta. Sitä paitsi kuulemma Marxilaisen käsityksen mukaan kaiken palkkatyön perustana on työvoiman vuokraaminen. Niinpä. Ehkä siksi Marx yhtyi Aristoteleen ajatukseen, jonka mukaan hyvä elämä ei ole mahdollista niille, joiden täytyy tehdä työtä.




