Blogi - Henkilöstövuokraus
Vuokratyöntekijöillä on myös oikeus työterveyshuoltoon 15.04.2010 12:22
Totta on, että henkilöstövuokrauksella on vastustajansa ja kun alaa kritisoidaan, yksi argumentti toistuu vuodesta toiseen: työterveyshuolto. Väitetään, että vuokratyöläisellä ole siihen samoja oikeuksia kuin firman varsinaisella työntekijällä ja hän on täysin oman käden varassa turman sattuessa.
Todellisuus on kuitenkin täysin toinen. Henkilöstöpalveluyrityksillä on velvollisuus järjestää työterveyshuolto myös vuokratyöntekijöille. Se on laki. Ja lain mukaan työterveyshuolto sisältää vähimmilläänkin työpaikkaselvitykset, neuvonta- ja ohjauspalvelun, ensiapuvalmiuden suunnittelun, terveystarkastukset, työkykyä ylläpitävän toiminnan sekä vajaakuntoisen työntekijän seurannan.
Sitä on kuitenkin korostettava, että vastuu on ensisijaisesti henkilöstöpalveluyrityksillä. Niiden tehtävänä on tehdä sopimus esimerkiksi kunnan terveyskeskuksen tai yksityisen lääkäriaseman kanssa, jotta vuokratyöntekijä saa tarpeen vaatiessa asianmukaista hoitoa. Toki omanlaisensa velvollisuus on myös vuokratyövoimaa käyttävällä yrityksellä työolosuhteisiin liittyen, mutta henkilöstövuokrausfirman on joka tapauksessa sovittava työterveyshuoltoon liittyvistä asioista yritysten kanssa.
Vuokratyöntekijöillä on oikeus myös lakisääteistä laajempaan työterveyshuoltoon, jos työnantajana toimiva yritys on niin järjestänyt vakituisille työntekijöilleen. Näitä voidaan kuitenkin porrastaa työsuhteen pituuden mukaan niin, että vuokratyöläinen pääsee laajempaan hoitoon oltuaan firmassa esimerkiksi puoli vuotta.
Jälleen pääsemme paljon puhuttuun auktorisointiin. Jos siis henkilöstövuokrausfirma on auktorisoitu, voivat sekä työntekijä että työnantaja luottaa siihen, että työterveyshuolto on kunnossa ja firma noudattaa Suomen lakeja. Muutoin toiminnan on helppo liukua huolimattomille vesille.




