Blogi - Henkilöstövuokraus

Vuokratyöntekijänkin kannattaa kuulua liittoon 07.10.2011 19:25

Tässä blogissa esitellään erilaisia oikeuksia, jotka vuokratyöntekijälle kuuluvat. Ne ovat samat kuin varsinaisilla työntekijöillä vanhempainvapaasta sairauslomaan ja niistä kannattaa pitää kiinni.

Kaikkien työelämässä olevien kannattaa kuulua johonkin liittoon ja kuten muilla niin myös vuokratyöntekijöillä on oma oikeudenpuolustajansa, Toimihenkilöliitto Erton alaisuudessa toimiva Erityistoimihenkilöliitto ET. Se tuntee alan ja tarjoaa vuokratyöntekijöille apua ja tukea kaikissa tilanteissa. Erto neuvottelee vuokratyöalalle työehtosopimuksen, joka koskee taloushallinto-, tietojenkäsittely- ja toimistotehtävissä työskenteleviä.

Liittoon kuulumisesta on pelkkää hyötyä. Liiton juristit auttavat mahdollisissa riitatilanteissa ja neuvovat esimerkiksi työsopimuksen tekemisessä. Työsuhdeneuvonnasta saa henkilökohtaista palvelua ja työttömyyden kohdatessa vuokratyöntekijä voi saada liitosta ansiosidonnaista päivärahaa. Päivärahaa saa myös esimerkiksi koulutukseen ja vuorotteluvapaalle. Liiton luottamusmies valvoo vuokratyöläisen etuja ja liitto järjestää ammatillista koulutustakin. Erton jäsenenä saat myös alennuksia erilaisista palveluista, kuten matkoista, hotelleista ja liikuntapalveluista.

Erton nettisivuilla on paljon tietoa liiton eduista sekä sähköinen jäsenhakemus. Kannattaa käydä tutustumassa.

Takaisin