Blogi - Henkilöstövuokraus

Vuokratyöntekijät kokevat olevansa arvostettuja työpaikallaan 18.07.2011 20:01

Vuokratyöntekijöiden tyytyväisyys työhönsä kirvoittaa yllättävän paljon tutkimuksia niin itse henkilöstöpalveluyritysten kuin virallisten tutkijatahojen toimesta. Nyt silmien eteen valikoitui Taloustutkimus Oy:n tekemä tutkimus, jossa on haastateltu yli 1600 vuokratyöntekijää sekä yli 800 vuokratyövoimaa käyttävää yrityspäättäjää. Tutkimukseen otettiin vertailukohdaksi mukaan myös lähes 3000 vakituisen työntekijän haastattelut, jotka oli tehty keväällä. Tutkimus tehtiin WMP Groupin tilauksesta.
Tulosten mukaan seitsemän kymmenestä vuokratyöntekijästä on tyytyväisiä työhönsä. Itse asiassa heidän tyytyväisyytensä työhön on paremmalla tasolla kuin työssä käyvien keskuudessa yleensä.
- Vuokrahenkilöstö oli myös vertailuryhmää innostuneempi työstään ja he kokivat useammin kuin vertailuryhmän jäsenet, että heitä arvostetaan työntekijöinä. Vertailuryhmää selvästi suurempi osuus vuokratyöntekijöistä oli valmis suosittelemaan työnantajaansa muillekin, kertoo Taloustutkimuksen tutkimusjohtaja Merja Tuominen.
Vuokratyöntekijöistä 69 prosenttia on innostuneita työstään ja heistä suurin osa valmis rehkimään hieman ekstraa päästäkseen työssään parhaaseen mahdolliseen tulokseen. Tämäkin luku on korkeampi kuin vertailuryhmällä. 69 prosenttia vuokratyöntekijäistä kokee, että heidän työpanoksellaan on vaikutusta kulloisenkin työpaikan menestymiseen.

Miehiä ja naisia yhtä paljon

Vastanneista vuokratyöntekijöistä puolet ei ollut tällä hetkellä kiinnostunut saamaan vakituista työpaikkaa vuokratyön kautta. 43 prosenttia taas teki vuokratyötä vakituisen työn puutteen vuoksi. Erityisesti nuorten sekä satunnaisesti vuokratyötä tekevien keskuudessa halutaan vain lisäansioita tai elämäntilanne ei anna myöten kokoaikaiselle työlle. Noin kolme neljästä kokisi elämänsä hankaloituvan, jos vuokratyön tekeminen ei olisi mahdollista. 75 prosenttia voisi tehdä osa-aikatyötä eläkkeelläkin.
Vuokratyöntekijöistä on miehiä ja naisia lähes yhtä paljon. Kaksi kolmesta vastanneesta oli alle 35-vuotiaita. Keskiverto vuokratyöntekijällä on toisen asteen koulutus ammattikoulussa teknillisellä tai kaupallisella alalla. Verrattuna aiempiin vuosiin, vuokratyöntekijöiden koulutustaso on noussut, sillä korkeakoulututkinnon suorittaneita tai niissä opiskelevia on entistä enemmän. Kolmannekselle löytyi vuokratyötä alle viikossa. Yli puolet tutkimukseen osallistuneista tekee vuokratyötä satunnaisesti ja vain noin neljännes, aiempaa harvempi, tekee vuokratyötä päätyönään. Puolet vuokratyöntekijöistä kuuluu ammattiliittoon.

Sijaisuuksia ja sesonkiapua

Jos vuokratyövoimaan ei olisi mahdollisuutta, käyttäjäyrityksistä 56 prosenttia näkisi kyvyn palvella asiakkaitaan heikentyvän, 35 prosenttia uskoisi sen vähentävän yrityksen kannattavuutta ja 35 prosenttia uumoilisi sen syövän yrityksen kasvumahdollisuuksia. Vuokratyövoimaa käytetään eniten tuotanto- ja palvelutehtävissä yleensä sesonkiapuna sekä silloin, kun henkilöstöä tarvittaisiin lisää, mutta rahkeet eivät vielä riitä palkkaamaan uusia vakituisia työntekijöitä. Molemmat ovat motiivina yli puolella vuokrahenkilöstöä käyttäneistä yrityksistä. Neljäsosa yrityksistä käyttää vuokratyöntekijöitä tuuraamaan vakituisen henkilöstön sairaus- ja vuosilomia tai muissa sijaisuuksissa ja viidesosa painiskellessaan rekrytointivaikeuksien kanssa.

Takaisin