Blogi - Henkilöstövuokraus
Vuokratyön käyttö kaksinkertaistumassa Ruotsissa 17.06.2011 18:00
Työvoimaa vuokraavat yritykset Ruotsissa ennustavat vuokratyövoimankäytön lisääntyvän tulevien vuosien aikana merkittävästi. Esimerkiksi Profficen toimitusjohtaja Lars Kry uskoo vuokratyövoiman osuuden kasvavan seuraavien kymmenen vuoden aikana nykyisestä 1,3 prosentista 3 prosenttiin. Se tarkoittaa myös henkilöstövuokrausalan liikevaihdon kaksinkertaistumista. Asiasta uutisoi Vaihtoehtouutiset.
Kryn uumoilujen mukaan laajenemista tapahtuu perusteollisuudessa ja logistiikka-aloilla, joilla vuokratyövoiman käyttö on yleistynyt monia muita aloja myöhemmin. Henkilöstöpalveluyritysten edustajat sanovat, että vuokratyövoiman käytön laajenemisen tiellä on eniten pätevän työvoiman puute. Kuten Suomessa, myös Ruotsissa talouden taantuma on vähentänyt vuokratyövoiman käyttöä, mutta se on viime kuukausina kirinyt sitä taantumaa edeltäneelle ennätystasolle. Vuoden mittaan vuokratyötä tekee 120 000 henkilöä. Se tarkoittaa 60 000 henkilötyövuotta.
Ruotsissa yli 300 yrityksellä on oikeus vuokrata työvoimaa, käytäntö laillistettiin maassa vuonna 1993.




