Blogi - Henkilöstövuokraus

Vuokratyötä Oiva väylän kautta 09.06.2010 16:12

Henkilöstöpalveluyritysten liitolla ja Työministeriöllä on yhteistyöhanke Oiva väylä, jonka tavoitteena on löytää työntekijöille työtä ja yrityksille työntekijöitä. Kummallakin taholla on ollut kova halu muodostaa välilleen tiivistä ja toimivaa yhteistyötä, jonka avulla työntekijät työllistyvät entistä helpommin vuokratyösuhteisiin ja samalla ratkaistaisiin henkilöstöpalveluyritysten ja niiden toimeksiantajien työvoimatarpeita.

Julkisen ja yksityisen työnvälityksen on hedelmällistä kulkea käsi kädessä ja kehittää jatkuvasti uusia yhteistyömuotoja. Miksi toimia erillisinä yksikköinä, kun kummallakin on sama tarkoitus: saada porukka duuniin. Ja hedelmällistä se on ollutkin. Oiva väylän pilottihanke käynnistettiin neljä vuotta sitten ja on osoittautunut niin toimivaksi, että se vakiinnutettiin käytäntöön.

Oiva väylällä on vielä yksi tarkoitus. Se tukee vuokratyösuhteiden jatkumista niin, ettei työsuhteiden väliin jää pitkiä taukoja. Näin se helpottaa pysyvämmän työsuhteen saantia. Pitkäaikaisen työttömyyden ikeen alle on vaarassa joutua silloin, kun työttömyyttä on jatkunut kolme kuukautta. Oiva väylässä suunnataankin huomio erityisen tähän ryhmään.

Mukana Oiva väylässä ovat Helsinki, Espoo, Vantaa, Pori, Joensuu, Turku, Tampere, Jyväskylä ja Oulu sekä tällä hetkellä kuusi henkilöstöpalveluyritystä. Kannattaa käydä oman paikkakunnan työvoimatoimistossa tiiraamassa, josko Oiva väylällä olisi jotain tarjottavaa.

Takaisin