Blogi - Henkilöstövuokraus
Vuosittain parituhatta kuolee työperäisiin sairauksiin 20.12.2010 18:43
Helsingin sanomat uutisoi, että jopa parituhatta suomalaista kuolee vuodessa työstä alkaneeseen sairauteen. Työtapaturmiin kuolee vuosittain noin viisikymmentä ja ammattitauteihin satakunta. Erityisesti suomalaisia työntekijöitä vaivaa mielenterveysongelmat, tuki- ja liikuntaelinsairaudet, syöpä ja verenkiertoelinten sairaudet. Mielenterveysongelmat ovat kaikenlisäksi kasvava tauti.
Yötyö altistuttaa sydän- ja verisuonitaudeille ja pukkaa myös stressiä. Euroopan työterveys- ja työturvallisuusviraston (EU-OSHA) johtaja Jukka Takala toteaa, että sairastumisen riskien arviointia pitäisi kehittää. Olisi selvitettävä psykososiaaliset riskit. Esimerkiksi kiire on sellainen tekijä, jonka kartoitus kantaisi pitkälle, samaten tiedonkulku ja yhteistyön toimivuus. Ne ovat yleisemmät syyt stressin takana ja parantamalla niitä stressiä pystytään ehkäisemään.
Liian aikaisin eläkkeelle
Takala muistuttaa, että jo neljännes suomalaisista on pois työelämästä ja kansantaloudessa se tuntuu. Hyvin iso osa eläkkeistä on tätä nykyä sairaudesta johtuvaa varhaiseläkettä ja jos työaikaa saisi venytettyä normaaliksi satsaamalla työhyvinvointiin, säästyisi pitkät pennit. Ei ole mitään mieltä siinä, että 52-vuotiaat jäävät erilaisten työperäisten vaivojen vuoksi pois työelämästä. Mielenterveysongelmat ovat siis kasvava syy jäädä varhaiseläkkeelle tai sairauseläkkeelle ja niissä yleensä on syynä se, ettei työtä enää koeta mielekkääksi ja se taas masentaa. Siinä menee kuitenkin paljon hyviä työvuosia hukkaan. Nämä kansalaiset eivät tuo tuloja ja muiden on sitten rehkittävä heidänkin edestään.
Takala ottaa esimerkiksi Britannian, jossa lääkäri ei kirjoita vain sairauslomaa, vaan pohtii sitä, voisiko potilas kuitenkin tehdä jotain toista työtä. Suomessa jäädään yksinkertaisesti yleensä kotiin ilman sen kummempia analyyseja. Helsingin kaupunki on tässä erittäin ansioitunut. Sillä nimittäin on oma toimintamallinsa siihen kuinka ennenaikaisia eläkkeitä ja niistä aiheutuvia kustannuksia voidaan välttää ja sillä on jo nyt parin vuoden aikana saatu erittäin hyviä tuloksia aikaiseksi. Siitä myöhemmin lisää.
Takala kertoo, että viisi prosenttia työntekijöistä on päivittäin poissa töistä. Sen sijaan hyvin johdetussa yhtiössä prosentti on paljon pienempi. Siihen vaikuttavat johtaminen, työkulttuuri ja motivaatio. Jälleen hyvä esimerkki siitä kuinka työnmielekkyys on tärkeää työssä jaksamiselle.




